Ruskaretki mökille on paras tapa nauttia syksystä
Luonnon keskelle kannattaa lähteä rentoutumaan myös syksyllä. Kunhan pakkaa mukaan sadevarusteita ja tarpeeksi lämmintä vaatetta, voi pimenevistä syysilloista ja kauniista ruskasta nauttia pitkälle syksyyn. Väriloisto ja raikkaat syyskelit tarjoavat mitä parhaimmat olosuhteet patikointiin ja luontoretkeilyyn. Koostimme artikkelin, jossa käymme läpi Suomen kansallispuistot. Tutustu upeisiin retkeilyreitteihin ja mökkimajoitukseen täällä.
Suomen luonto tarjoilee myös monenlaisia herkkuja, joita kokenut eränkävijä osaa hyödyntää ruuanlaitossa, leivonnassa ja säilönnässä. Napsi luonnon tarjoilemat yrtit, marjat ja sienet talteen ja valmista niistä herkullisia mökkieväitä. Mikäli suuntaat luonnonsuojelualueille tai kansallispuistoihin, varmista etukäteen, saako alueelta poimia mitään.
Marjoista herkkuja mökkipöytään
Mustikkaa löytyy yleensä ihan mökin lähimetsistä ja niitä voi poimia alkusyksyyn asti koko Suomen alueelta. Mustikkaa löytyy etenkin havumetsistä, varjoisilta ja kosteilta alueilta. Siniset aarteet ovat hyviä syötäväksi sellaisenaan, muurinpohjalettujen kera tai vaikkapa piirakassa.
Puolukkaa on saatavilla pidempään, yleensä syyskuun alusta lokakuun puoliväliin asti. Puolukka viihtyy myös koko Suomen alueella, kuivahkoissa kangasmetsissä, rämeillä ja korpimetsissä. Puolukka sopii sekä suolaisen ruuan lisukkeeksi, että makeisiin leivonnaisiin. Mikäs sen parempi tapa aloittaa mökkiaamu, kuin lisäämällä tuoreita puolukoita ja mustikoita puuroon tai jogurtin sekaan.
Metsistä löytyy myös variksenmarjoja aina lumentuloon saakka. Ne toimivat myös retkellä oivana janon sammuttajana. Variksenmarjat ovat käyttömarjoina hyljeksittyjä, vaikka ne ovat superfoodia ja niistä voi tehdä esimerkiksi maukasta mehua.
Lähde nauttimaan syksystä, ruskasta ja ihanista metsien herkuista mökille. Tutustu vaihtoehtoihin täällä. (linkki mökkihakuun)
Sienet toimivat syyspöydän lisukkeena
Metsien aarteet, sienet, vaativat hieman enemmän tietämystä kuin marjat. Sieniä on vaikeampi löytää ja joukossa on toki myös niitä, jotka vaativat enemmän valmistustoimenpiteitä sekä niitä, joita ei voi syödä ollenkaan. Myös sieniä saattaa löytyä ihan mökin lähistöltä.
Pulleat herkkutatit sopivat lisukkeeksi mihin tahansa ruokaan. Ne on helppo tunnistaa ja valmistaa puhdistettuna pannussa paistamalla. Myös keltaiset kantarellit tunnistaa ja valmistaa helposti pannulla suolan ja pippurin kera. Molemmat sienet taipuvat myös kastikkeisiin, keittoihin, muhennoksiin ja leivontaan.
Myös karvarouskut ja suppilovahverot ovat myös herkullisia ruuanlaitossa. Mökkimaasto kannattaakin tutkia tarkoin näiden herkkujen varalta. Tunnistamisessa auttaa esimerkiksi älypuhelin, jonka avulla löydettyjä sieniä voi verrata kätevästi netistä löytyviin sienikuviin.
Metsät ovat pullollaan herkullisia yrttejä
Terveellisiä ja hyvänmakuisia yrttejä löytyy usein ihan mökkipihasta tai lähimetsistä. Kerää herkut talteen ja hyödynnä luonnon antimet ruokapöydässä. Valmista terveellistä yrttijuomaa esimerkiksi kanervasta tai katajanmarjoista ja -versoista. Salaatissa voi käyttää esimerkiksi maitohorsmaa, piharatamoa tai voikukanlehtiä.
Nokkonen on metsien superfood, jota voi käyttää pinaatin tapaan ruuanvalmistuksessa. Apilan kukinnot ja lehdet sopivat hyvin esimerkiksi keittoihin, pannukakkuun tai leipään.
Lähde rentouttavalle mökkilomalle luonnon antimista nauttien. Tutustu majoitusvaihtoehtoihin sivuillamme.
Lukaise lisäksi täältä vinkit vuokramökille lähtöön ja pakkaamiseen.